Elämä potkii, potki p****le takaisin!
Mä kaipaan takasin etelään, siellä kaikki oli paremmin ku hyvin. Oltiin koko perhe matkassa PERHEENÄ! Meillä oli äärettömän mukavaa eikä ollut mitään murheita. Tai no… aamulla suurin ongelma oli, että mitkä bikinit päälleen laittais, päivällä ravintolan valinta ja janon yllättäessä haastavaa oli päättää joisko siiderin vai drinkin… Kuulostaa niin ihanalle. Jos mulla vaan lompakon paksuus olis enemmän kuin bonuskorttien verran, niin oltais jo takasin hiekkarannoilla ❤
Täällä on aamusta alkaen päässä suuria murheita, suuria ajatuksia jotka vaan jatkuvat päivän läpi myöhään yöhön, kunnes nukahdat ja aamulla taas samat asiat ovat päässäsi.
Tiedän, tää on elämää, ei elämä jatkuvasti voi olla yhtä lomaa… Mutta pitääkö elämän olla koko ajan jatkuvaa suossa tarpomista… alkaa jalat sattua… On jotenkin turhauttavaa ja turruttavaa.
Tänään Laura kävi A-klinikalla, tavoitteena päästä hoitoon (jes vihdoin). No maanantaille tuli sitten uus aika klinikalle, jolloin siellä olis paikalla myös lääkäri. Hetken ehti olla olo, et jos kaikki kuitenkin järjestyis. Sitten tulikin tieto, että Lauran yksi näistä päihde-elämän poikaystävä ehdokkaista onkin päässyt koevapauteen linnan sijasta. Laura ei vielä tiedä asiaa, mutta kun se kuulee ja kyllä se sen tulee kuulemaan kymmeneen kertaan ennen maanantaista klinikka aikaa, on tää peli menetetty… ehkä… oon niin kyllästynyt jo tohonkin sanaan, mikään ei oo varmaa, koko ajan saat odottaa ja odottaa. Ja kun Laura kuulee tän mies ihmisen vapautuneen on hän samantien viivana sen luona ja sen nyt tietää kaikki mitä siitä seuraa. Ei ne pysty ilman päihteitä olemaan, joten voi vaan toivoa, että jokatapauksessa Laura hoitoon saataisiin.
Siskon päihdeasioiden lisäksi tulee jatkuvasti lisäksi vielä muita huolia ja murheita, jotka tuntuvat kaikki niin suurilta että ne on mahdotonta selättää.. koska… väsymys. Fyysinen energiataso on huipussaan, mutta henkinen energia on aivan nollassa.
Ja nyt varmaan moni ajattelee että menis tuokin ämmä tosta puhumaan jonnekin kun kerran väsyttää… Voin antaa vastauksen heti; ei en aio mennä mihinkään lässyttämään kuinka perseestä ja epäreilua elämä voi olla, auttaako se? Ei auta. Jaksamiseen helpottaisi kummasti kun edes olisi yksi huoli vähemmän ja tällähetkellä toivon saavani sen suurimman mutheen pois.
Välillä tuntuu, itseasiassa juuri tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan, että v*ttu mitä järkee tässä on mitään yrittää kun matto viedään jokatapauksessa jalkojen alta, lopetan työt, lopetan kaiken, linnoittaudun kotiin enkä liiku mihinkään, jämähdän sinne ja muuraudun kiinni sohvaani… Mutta ei, kuitenkin se pieni järjen ääni jossain korvien välissä huutaa että HALOO herää idiootti ja kerää itses sä et todellakaan oo niin heikko, että antaisit sille joka ikinäkään päättää elämänkulusta sitä tyydytystä, että hähhäää onnistuimpas! Sillekin joka kaiken tän elämänkulun määrää voin kerto että EI SÄ ET SAA MUA NUJERRETTUA JA MÄ HELVEKKO SENTÄÄN VAIKKA RYÖMIN LÄPI TÄN ELÄMÄN!!! Pakkohan sen hyvän aikakauden on tulla myös mun elämään. Tai ainakin sen toivon turvin jaksan huomiseen.
Joten sinä, joka mahdollisesti oot vastaavassa tilanteessa, tee niinkuin mäkin ja muista SÄ ET OLE HEIKKO! Potki sitä elämää päähän aina kolme kertaa enemmän kuin se potkii sua! Sieltä tulee vielä se hyväkin aika ja jos ei tule, niin oot ainakin tarponu sen suon yli ja olet selviytyjä!
