velkoja, pelkoa ja ripaus toivetta
Iltaisin tai öisin alkaa pää pyörittää asioita kuin sellainen karuselli, missä lapsena oli mieluusti kyydissä. Nyt tuntuu, että oon ollut sen karusellin kyydissä jo niin pitkään etten enää ole varma kuinka sen saa pysähtymään, tiedän otetaan kaiteesta lujaa kiinni ja jalalla hiljennetään vauhtia, mut vauhti on jo niin kova ettei reunalle uskalla mennä. On odotettava, että joku muu saa sen pysähtymään.
Karuselli pyörii, mä jatkan pyörimist sen mukana ja ootan, et joku tulee ja pysäyttää sen.
Eilen tuli puhelua eräältä ”alamaailman” pojalta, hän ja Lauran poikaystävä ovat velkaa ”isommille” tyypeille, jotka myöhemmin paljastui venäläisiksi, eli leikki on aika kaukana. Enkä halua kuulostaa rasistilta, koska en sitä ole, mutta jokainen joka tietää yhtään mitään tästä ”alamaan” elämästä, tietää myös että kun sen elämäntyylin venäläisten kanssa saa sukset ristiin, on ne todellakin ristissä!
Sain Lauran tulemaan kahville meidän vanhempien luo ja sinne Laura onneksi nukahti ja oli siellä aamuun asti. Tänään Laura vietti monta tuntia kanssani, minun luona ja ajelulla, oli aika rauhallinen olo kun tiesin missä se on… Vaikkakin kun Laura on paikalla siitä on rauhallisuus kaukana. Illalla se sitten ei enää jäänyt vanhemmille yöksi vaan vietiin se poikaystävän luokse, kun tämä aikuinen mies ei näytä yksinään yötä pärjäävän, Laura oli kyllä sen oloinen, että olisi haalunnut jäädä kotiin. Vähän ristiriitaisin fiiliksin vein sen sinne minne se halus, koska itse en olisi halunnut sitä sinne viedä.
Ei oikein tiedä enää mihin suuntaan tässä ollaan menossa, kovasti Laura vakuuttaa ettei ole vetänyt kamaa, sitä on vaan vaikeeta uskoa kun tää jätkä on koko ajan ihan subutex päissään. Ehkä Laura ei olekkaan vetänyt, mutta epäturvallista sen silti on elellä ton subutex-prinssin kanssa niin kauan kunnes se laittaa asias kuntoon.
Lauralla on myös kovat puheet ja suunitelmat, ne vaan pomppii niin paljon ettei se taida raukka itekään tietää mihin suuntaan pitäis lähtee ja mistä pitäis alottaa.
On vaan hassua miten moni ei ymmärrä kuinka paljon tää kaikki OIKEESTI vaikuttaa läheisiin, onneks mulla on ystävät jotka ymmärtää kun sanon etten jaksa, ne tietää kyllä mistä sillon on kyse eikä ala jankata enempää, ne tietää, että kerron kyllä heti kun siltä tuntuu.
Mustakin on tullut tän kaiken myötä täys pöhveli… En uskalla mennä yöllä keittiöön ja laittaa valoja ennenku verhot on kiinni, en myöskän uskalla mennä parvekkeelle röökille yksin yöllä, mikä on aika hassua koska uskallan kuitenkin kävellä ulkona pimeellä, jotenkin vaan oma piha, koti ja parkkipaikka pelottaa, koska tiedän ainakin osan noista tietävän missä asun, ja niiden aivotuksista kun ei koskaan tiedä. On perseestä kun ei ole enää tietoakaan normaalista turvallisuuden tunteesta, että tää on mun koti ja tänne ei kukaan tule, kun ei sitä oikeesti varmuudella voi tietää. Tää on vaan niin väärin, et tollaset ihmiset saa pomppii vapaalla jalalla ilman valvontaa.
